Archive

Monthly Archives: kesäkuu 2017

Laatikon ulkopuolella ajattelu?

box

Yritin miettiä tekstille jotain osuvaa otsikkoa suomeksi, mutta en keksinyt sellaista. Mielestäni tuo englanninkielinen sanonta vaan osuu niin hyvin siihen, mitä haen takaa eikä boxin ulkopuolelle ajatteleminen kuulosta suomeksi yhtä hyvältä. Vai olisiko sille joku parempi suomennos?

Ajattelin pohtia tässä tekstissä hieman sitä, miten joskus olemme hyvin kapeakatseisia emmekä osaa ajatella asioita muista näkökulmista kuin siitä yhdestä ainoasta. Tarkoitan pääasiassa niitä asioita, jotka kuvittelemme päässämme hyvin negatiiviseksi ja annamme niiden vaikuttaa mielialaamme ja toimintaamme, koska emme osaa katsoa tilannetta muista näkökulmista. Usein nimittäin teemme tilanteista päätelmiä päässämme, jotka vaikuttavat mielialaamme negatiivisesti, mutta niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Esimerkiksi ryhmäliikuntaohjaajana olen hyvin herkkä reagoimaan ympäristössäni tapahtuviin asioihin. Yritän lukea asiakkaiden ilmeistä ja eleistä, miten he kokevat tunnin, pohdin olosuhteita ja niiden vaikutuksia kävijämääriin ja saatan jopa pohtia, miksi jotkut asiakkaat eivät tulleet tunnilleni seuraavalla viikolla. Saattaa tulla viikko, kun tunnilla on vain 6 asiakasta, puolet on ensikertalaisia, joiden on vaikea pysyä mukana ja koen epäonnistuneeni ohjaajana, kun kaikki eivät pysy heti treenissä mukana ja asiakkaita on niin vähän. Mutta en tule ajatelleeksi sitä, että nyt on a) kesäloma ja ihmisillä on muutakin tekemistä, b) kaikki tunnit ovat helteellä hiljaisia, c) osa asiakkaista vaihtelee tunteja aina oman aikataulun mukaan eikä käy samoilla tunneilla viikosta toiseen d) tämä tunti ei vaan ole heille mieluinen e) tuntini paikka on uusi tässä aikataulussa eivätkä kaikki ole vielä löytäneet sitä jne. Itseasiassa juuri näin kävi kesäkuun alussa, kun yhden tuntini aika muuttui ja ensimmäisillä viikoilla asiakkaita oli vähemmän. Melkein itkua vääntäen ajelin kotiin, kun mietin, että koko kesä menee näin, ettei siellä käy ketään. Vaikka se oli vain yksi tunti. Mutta nyt asiakasmäärät ovatkin taas kasvaneet ja palautekin tunneista on hyvää. Viimeksi eilen sain kuulla useammalta, että olen todella selkeä ja oli hauskaa treenata. Jopa pitkästä aikaa pumppiin tullut asiakas sanoi, että pysyi hyvin mukana ja osasi valita ohjeillani sopivat painot, joilla treenata. Juuri niitä asioita, mitä tavoittelenkin ohjatessa. Että asiakas saa vain nauttia treenaamisesta turhia miettimättä. Märehtimiseni oli siis ihan turhaa. Ja onhan se niinkin, ettei kaikkia vain voi miellyttää.

Jos alan miettimään omaa jumppakäyttäytymistäni asiakkaana, niin olen hyvin kaavoihin kangistunut. Käyn viikosta toiseen samoilla tunneilla, vaikka tiedän, että meidän salilla on paljon muitakin hyviä ohjaajia ja tunteja, olen vakoillut heitä oven takana 😉 Saatan käydä joskus kokeilemassa muitakin tunteja ja oikeasti tykätä niistä tosi paljon, mutta silti menen taas seuraavalla viikolla sille samalle tunnille, missä olen aina ennenkin käynyt. Vaikka en siis palaa enää sille hyvän ohjaajan tunnille, pidin siitä silti. Ja joskus vain itse tunti ei kolahda, vaikka ohjaaja ohjaisikin sen hyvin. Esimerkiksi tanssitunneissa olen vain niin huono, että paraskaan ohjaaja tuskin saa kipinääni syttymään jatkuvaksi. Ja vielä se täytyy sanoa, että asiakkaana tunneilla olen monesti niin keskittynyt, että voisi välillä varmasti luulla, etten ole ollenkaan innostunut tai kiinnostunut, vaikka todellisuudessa olen vain keskittynyt. Muistan, kuinka kerran ajattelin itsekin yhdestä asiakkaasta, että tuo ei tainnut pitää tästä tunnista yhtään, mutta hänestä tulikin vakioasiakas ja sain häneltä palautetta, että tuntini on todella kiva. Ylianalysointi on siis ihan turhaa ja monesti saa huomata, että tekee omassa päässään asioista ihan muita päätelmiä kuin ne todellisuudessa ovat. Vaikka siellä tunnilla olisi vain 6 asiakasta, niin täytyy asennoitua samalla tavalla kuin että siellä olisi 60. Seuraavalla viikolla voi olla taas 30 asiakasta. Ja jokainen tunti on kuitenkin oma käyntikortti. Riittää kun nuo kaikki 6 kehuvat tuntia ystävilleen ja hekin tulevat kokeilemaan.

Eihän anneta pienten asioiden muodostua päässämme liian suuriksi? Pysähdytään miettimään asioita myös muilta kannoilta ja mietitään, ovatko ajatuksemme realistisia. Ja jos omassa toiminnassa onkin jotain parannettavaa, niin parannetaan ja näytetään kaikille, ettei jäädä pyörimään niissä negatiivisissa ajatuksissa. Ne ei kuitenkaan johda mihinkään. Saat paremman mielen kun näytät itsellesikin, että nuo typerät ajatukset olivat ihan turhia ja oikeasti osaat ja pystyt vaikka mihin! 🙂

Tee niitä toiminnallisten lihasten liikkeitä!

Aikaisempaan postaukseeni kesätreenaamiseen liittyen moni kertoi jättäneensä salitreenit ja ryhmäliikunnat kesän ajaksi tauolle ja siirtyneensä ulkotreeneihin. Silti moni aikoi pitää lihaskuntoharjoitteluaan jollain tavalla yllä myös kesän aikana. Uskon, että treenimäärät monilla vähenee kesällä ja tietynlainen laiskuuskin iskee jossain vaiheessa. Itselleni on ainakin käynyt niin. Loman ensimmäiset viikot virtaa riitti enemmän kuin koskaan ja treenimäärätkin olivat sen mukaiset, mutta nyt on alkanut kaikki muu toiminta ja rentoilu kiinnostaa enemmän, mikä on tietysti aivan ok. Lomahan on rentoutumista varten 🙂

mökkitreenit

Mökilläkin voi tehdä pieniä treenejä kehonpainoa käyttäen

Koska monella treenimäärät kesällä vähenee eikä välttämättä ehdi salille treenaamaan niin montaa kertaa viikossa kuin haluaisi, on järkevämpää treenata kerralla useampi lihasryhmä. Jos pidät realistisena, että ehdit viikossa vain 1-2 kertaa salille, on ihan turha tehdä 5-jakoisella ohjelmalla treeniä. Kesän ajaksi voisinkin suositella enemmän toiminnallista treeniä eli muodosta treenisi moninivelliikkeistä, jotka kuormittavat montaa lihasryhmää samanaikaisesti. Saat lyhyessä ajassa kuormitettua koko vartaloa, syke nousee korkealle, kun koko vartalo joutuu tehdä töitä isojen kuormien liikuttamiseksi ja lihaskuntosi pysyy yllä kesänkin ajan.

Kävimme eilen Maijun kanssa kuvailemassa ja lenkkipolun varrella tuli vastaan pieni harjoittelupaikka, josta löytyi mm. 22 kilon tanko. Alla olevassa videossa teen tangolla Clean&jerk-liikettä, joka kuormittaa samalla kertaa koko vartaloa. Tässä on siis yksi hyvä liike toiminnalliseen harjoitteluun. Liike lähtee ikäänkuin maastavetona, rinnallevedon kautta etukyykkyyn ja työntö ylös. Isommilla painoilla voi käyttää pompautusta reisiltä apuna ylöstuonnissa. Tuossa on myös tärkeää pitää keskivartaloa koko ajan tiukkana ja tankoa rinnalle tuodessa joustaa jaloista alle. Sportyplanner.fi-sivuilta voit hakea enemmän ideoita toiminnalliseen harjoitteluun ihan ilmaiseksi.

Musta tulee isona bodari tai nörtti

bodariEnnen ku siirrytään otsikossa viittaamaani tulevaisuuden uraani (..) olen ollu havaitsevinani perän pienentymistä, koska joku nanogramma rasvaa siitä on nyt poistunut. Aloin ottamaan todistusaineistoa mutta AAHA! Vyötärö tiivistyy mutta toistaseksi kun oikein vääntää ni perässä vielä löytyy. Vyötäröki on alkanu taas kutistumaan ku leikattiin pikkusen hiilaria pois ruokavaliosta.

 

Oon syöny nätisti ohjeen mukaan viikottaista cheat mealiä lukuunottamatta ja jostain syystä nyt eilinen cheatmeali kesti useamman tunnin.. Tai siis alotin sen aamulla nykäsemällä pari minimaalista kinder-karkkia aamupalan kylkeen, jatkoin sujuvasti keskustassa porkkanaleivos- kahveilla ja siitä sitten vasta varsinaisen aterian kimppuun. Joka oli siis itsetehtyä pitsaa ja järkyttävän kokonen karkkisäkki Makuunista. Mää tykkään syörä nimittäin.

 

Mutta enhän minä näin sais oikeesti tehä mutta tein nyt jostain syystä. Tääki päivä on menny sillä sun tällä ruualla MUTTA mua ei kiinnosta ku oon niin mielissään mun uudesta tulevasta harrastuksesta. 😀 Tai noh, kävin kokeilemassa painonnostoa näytetunnilla! Haluaisin oppia tempaseen ja muuta mukavaa sekä oikeet kyykkytekniikat ja oon aina miettiny esimerkiks valakyykkyä (tanko suorilla käsillä pään päällä/kehon takapuolella ja kyykky syvään) mutten oo uskaltanu yksinään kokeilla. Tuolla tutustumistunnilla käytiin vartissa nopeasti läpi rinnallevetoa ja tempasua ja valakyykkyjä testattiin myös. Niin kivaa! Tahtoo lisää! Kyseisessä kuntokeskuksessa (Oz MAX) alkaa painonnostotunti, mutta siellä pitää olla jäsenenä että voi osallistua. Ajattelin siis ottaa selvää missä vois käydä ohjatusti noita reenaamassa! Mukavan kokonaisvaltasta treeniä ja kiva välillä tehdä jotain muuta ku ihan normi salia. Oon luultavasti aika surkea noissa eli sitä suuremmalla syyllä haluan treenata niitä. Pelkällä tangolla mentiin näytetunnilla ja ainakin liikkuvuus riitti hyvin.

 

Nojoo, ehkä musta ei tuu painonnostajaa mutta kivaa kokeilla uusia juttuja. Nyt koitan palata normiarkeen (eli alan JUST NYT kokkaamaan makaroonia ja kanaa ettei voi huomenna keksiä tekosyitä) ja selvitä kiireisestä alkuviikosta, palkintona odottelee torstain Mannis-maistatus Liikussa (lue edellinen postaus jos et tiedä mistä on kyse) ja viikonlopun Tampereen reissu!